On tama kanssa typeraa..

Hostellin netissa jotain vikaa silla maksettu aikani meni kylla umpeen jo parituntia sitten. Ei muuten haittaisi patkaakaan, mutta kun en tieda mita tekisin! Ollu taalla niin pirun paljon muutaman viimepaivan aikana.

Miettinyt tassa etta kun unohtaminen kay minulta yleensa vahan turhankin helposti, kiusallisen helposti, niin miten sitten kun yrittaa unohtaa jotain ni se ei sitten onnistu vaikka kuinka yrittas. Perin arsyttavaa. Tai sitten sita etta joudun heittamaan osan vaatteistani pois rinkasta koska muuten taidetavarat ei mahdu sinne. Elaman suuria valintoja. No eipa taalla nyt olekaan pelkoa jaatymisesta. Huomenna nautin aamun 24asteen lammosta ja auringosta ja illan samanmoisella lammolla ja ukkosella.. Tiistaista eteenpain onkin pelkkaa aurinkoa taas ja lampotilakin nousee 32 :) Hikoiluttaa ajatuskin. Oita!

PS. Mulan ei ole mikaan hyva valinta katsoa yksinaan hostellin yhteismajoitushuoneessa keskella yota. En o aiteen veronen mut epailen kylla aiheuttaneeni pahennusta hihitellen ;P

Mieleni teki kuitenkin kirjoittaa..

Suoraan ns. reissupaivakirjastani;

Pitaisi kirjoittaa blogiin & laittaa valokuvia, mutta ei vain oikein jaksaisi kiinnostaa.. Tai oikeastaan toisinpain. Kiinnostaisi kovastikin, mutta kun en oikein tieda mit kirjoittaisin!

Kirjoitanko siita kuinka kavelin tanaan pitkin kaupunkia miettien kuinka kummallista elamaa elan, siita miten kaipaan ihmisia, mutta olen oikeastaan onnellisempi yksin vai siita miten juuri elaman merkityksettomyys tuntuu joskus antavan sille merkityksen? Antakaa raukalle aihe! Kun ei se itse typera osaa. Mielessa vilkkuu vain vaaleanpunaisia ronsuja jotka elavat vain pienen hailyvan hetken huuruisina iltoina laitakaupungilla. Tanssivat ja tekevat temppuja joihin mielikuvituksemme ei aiemmin tiennyt pystyvansa. Sekoittavat toisten paat!


Tarina vuoresta.
Vuori oli kaukana jossain minne ihminen harvoin eksyi. Hyva nain. Vuori rakasti nimittain laulamista, mutta oli ennenkuulumattoman huono siina.
The End.

Haluaisin kirjoittaa vakavammin. Sanoja helpottamaan toisten tai itseni oloa. Kulkevat toki useimmiten kasikadessa.  Se ei kuitenkaan tanaan tule onnistumaan! On kuuma, kostea ja mina syysta hikinen enka kertakaikkiaan pysty keskittymaan.

Se siita siis. Heiheeei!

Ihmiset on muuten harvinaisen typeria. Ihan yksinkertainen juttu. Osoita jotakin. Ihan varmasti kaikki katsovat.

In any case, ihan jokaisessa salkussa, on salaisuuksia niinkuin kaapeissa luurankoja. Minun salaisuuteni tänään on se että olen kuunnellut huimasti suomalaista iskelmää ja vielä pitänyt siitä. Kaikkea sitä meneekin julkisesti myöntämään. Tällä hetkellä soi kylläkin the cranberries mikä on sentään pienempi paha.

Olen eksynyt tänään niin suurkaupungin vilinään kuin omankin pääni sisälle jossa tuntuu välillä asuvan ihan yhtämonta hörhöä.

   ihan tälleen btw otin vihdoin selvää miten tehdään näit pirun ääkkösiä ja teen kokoajan siitä hyvästä jotain aivan kasittamattomia virheita ja muokkauksia tahan joten saatte vastakin parjata ilman. Yhtaan en ymmarra mita taalla tapahtuu! Sivut hyppii ihan miten tykkaa jokapuolelle. Olen pahkahullu professori.

Kavellessani kaduilla vastaani sataa ronsuja. Niita syoksyy jokapuolelta ja meinaan jaada alle. Joskus tunnen kuitenkin olevani hiiri joka onnistuu yllattamaan ronsut takajaloilleen ja luikkimaan itse alta pois. Tanssin mielessani ympari kaupungin katuja korvissa soiden Sugar Baby Love – The Rubettes. Ota vaatteet pois joku hullu huusi! Enpas ottanutkaan, mutta olo oli kuin parhailla kesafestareilla. Joku oli sammunut puiston penkille varjoon ja linnut paattivat pistaa hanen evasleipansa parempiin masuihin. Eivat sentaan paskoneet paalle. Paikallinen juppihippipunkkari tikuiksi vedetyn irokeesin kanssa hymyili naylle ohi kavellessaan. Nauroimme hetken yhdessa vaihtamatta sanaakaan. Ihana paiva.

Huomasin kavelleeni ties minne ajatuksissani. Ei siis hajuakaan missa olin muutakuin etta kaupunki meni kokoajan sotkuisemmaksi. Pienessa putiikissa vietin reilut kymmenenminuuttia turisten niita naita kauppiaan kanssa joka lopulta sanoi etta kaanny seuraavasta vasemmalle niin loydat tiesi. Nain tein!

Kavelin katuja maalaillen maisemaani aivan toisenlaiseksi, vahan enemman vaaleanpunaiseksi, Sairaan kaunis maailma! Mielessani puhelin taas papukaijoille ja ratsastin kenguruilla. Huomenna alkaa RoadTrip.

PS. Kokeilin jos tuo kirjaisinlajin muuttaminen olisi kirvoittanut lisaa omituisuuksia, mut jatetaan kokeilut enskerralla pois.

Mites se tarinointi taas menikaan..

Osa 1

Ennen kuin lahdin Matkalleni olin 21-vuotias vaatekaupan myyja, naiivi, sinisilmainen, oman asunnon omistava, seikkailun haluinen, herkka ja hiusrajaa myoten rakastunut.

Sinisilmaisyys ja naiveus jattivat minut jo ennen kuin ehdin kotirappusilta ottamaan askelta suureen maailmaan ja katselin niiden peraan hammentyneena. Katkerana, pettyneena ja hieman vihaisena.

Kuinka ketaan kehtaa hoynayttaa sinisilmaista, kaikkia rakastavaa holmoa?

-retorinen kysymys.

Tasta on nyt abauttiarallaa 5kk. Olen 22-vuotias ja edelleen seikkailun haluinen.

Noin yhteenvetona mita kaikkea olen ehtinyt nakemaan. Kieroutuneita ihmisia, valtavan suloista ja hammentavaa odottamatonta mustasukkaisuutta, upeita tuliesityksia, katutaidetta, valtavaa ystavallisyytta, kadehdittavia elamanasenteita, vahingollista ja kivuliasta narsismia, manipulointia, eraan mukavan oloisen herran kuoleman, selviytymistarinoita, hukkuneita lapsyja, mammoja bussipysakeilla kertomassa tarinoita perheestaan, kissoistaan tai elamastaan.  Kuten on terveita lapsia maailman joka kolkassa niin niin on myos tarinointia rakastavia vanhoja mammoja joille ei valttamatta ole lainkaan tarkeaa loytyyko yhteista kielta kunhan on ymmartavan nakoinen, hymyilee ja nauraa suurinpiirtein oikeassa kohdassa.

Olen ollut tana vuonna menossa yliopistoon lukemaan taiteita, Hotelli- ja ravintola-alalle, enka kouluun ollenkaan.  Olen asunut  yksin, mummun kanssa seka Australiassa milloin kenenkin kanssa. Suunnitellut reissaavani Aasiaa ympari, Uuteen Seelantiin, Kanadaan, Hawaijille ja ties minne..

Ajatuksia reissun paalla kertyy niin paljon ettei niita millaan saa kaikkia kirjattua ylos.

Tanaan leikin paivan huippumallia rikottaen kaiken mihin koskin siina valissa. Huomenna Matkani jatkuu taas. Kohti tuntematonta, tuntemattomassa seurassa, tuntemattomalla aikataululla.

Nyt kuunnellessani kerrossangyn ylapunkassa nostalgisesti vanhaa holvikirkkoa, sangyn tasaisen rytmikkaasti heiluessa puolelta toiselle valilla kolahtaen seinaan,  en voi olla miettimatta kuinka paljon seka elamani vuodessa, etta yhteismajoitus rippikoulu ajoilta, on muuttunut.