Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nukkuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nukkuminen. Näytä kaikki tekstit

24.4.2013

Kun tiistai muuttui maanantaiksi..

Epäilen, että ongelmanani tänään on ollut se, että unohdin koputtaa puuta eilen ajoissa ollessani niin häkeltyneen onnellinen upeasti sujuneesta maanantaista.

Heräsin maanantai-tiistai välisenä yönä siihen että puhelin, joka on yleensä tyynyni alla, tipahtaa kolahtaen kulmaluulle.. Seuraava havahtuminen on kun puhelin, tällä kertaa yläselän alla, pärisee kiinni menemisen merkiksi, vaikka on edelleen latauksessa.. Mitäköhän taas on pieni ihminen unissaan hääräillyt.. Ja etenkin kuuluuko tässä epäillä omia unenaikaisia tekemisiäni vai onko puhelimellani oma elämänsä? Tämän yön perusteella en vielä osaa sanoa, mutta herätyskellon soittaessa tuli tovi jos toinenkin ihmeteltyä kulmassa komistelevaa pientä kuhmua. 

-Muahahaa, lisää pöllöjä.-
Maanantain tyyppisesti huomaan että -jippijaijee- olen vihdoin saanut kaikki työttömyyspäivärahaan tarvittavat liitteet haalittua kasaan (voi ikuisuusprojekti sentään) ja voin pistää liitolle postia kunnes -tattadadaa!- skanneri on sanonut yhtäkkiä itsensä irti.. Tai kyllä se päälle menee ja juttelee mukavia, mutta on ilmeisesti mykkäkoulussa tietokoneen kanssa. Ei o taidettu pitää yhteyttä vaikka luvattu.. Liian pitkä aika kun viimeksi ollut USB piuha kiinne. Ota noista sitte selkoa! 

Hieman taikauskoinen kun saatan joskus olla, otin vähintäänkin vainoharhaisena tämän jälkeen kaverin neuvosta vaarin; Älä käytä tänään epilaattoria. Ei sillä että sellaista omistaisinkaan, mutta jo se ajatus mahdollisesta epilaattorin pärähtämisestä sai kiertämään kaukaa kaikki mahdolliset paikat joissa moisia olisi ollut edes myynnissä.
 

Muuten päivä meni sitten onneksi todella kivasti! Mitä nyt töihin laitoin suloiset ballerinat jalkaan jonka takia kantapäät tuntuu vielä 4h töiden loppumisen jälkeenkin olevan kuin tulessa. Pikkuvikoja. Enempi tuo koneiden sielunelämä jännitti - onhan aiheesta kuitenkin tehty elokuva jos toinenkin...

Saa katsoa mitä tuleva yö tuo tullessaan..

Kauniita unia ja hullunkurista keskiviikkoa!

11.4.2013

Aamuvirkkuja ja yöeläjiä

Luin jutun uudesta tutkimuksesta (jutun voit käväistä lukemassa tästä.) jonka mukaan yöllä kukkujat ovat menestyneempiä kuin aamuvirkut. Vaikka aamuvirkut selvisivät paremmin esim kokeista niin yöeläjät saivat usein halutummat työt ja olivat innovatiivisempia. 

Mietin että mihis lootaan sitä sitten itseni laitan? Rytmit kun tuntuu olevan kait enemmän kausiluonteisia. Toisinaan herään monta viikkoa kukonlaulun aikaan ja menen nukkumaan kahdeksan uutisten jälkeen ja toisinaan menee pitkän aikaa niin että en meinaa millään herätä ennen puolta päivää, mutta illalla silmät pysyy ihan kiusallaankin auki ja mieli keksii lisää kaikennäköistä "huippu kivaa" tekemistä joka täytyy tehdä juuri nyt heti!


Herää paljon kysymyksiä.. 

Kuinkakohan myöhään sitten kuuluu valvoa, jotta on elämässä menestyneempi? Vai onko kyse nimenomaan vastentahtoisesta heräämisestä? Mitä sitten yötöissä? Kuuluuko silloin valvoa pitkälle päivään ja nukkua pommiin yövuorosta vai onko silloin vain auttamattomasti toivottoman menestynyt?

Toisaalta kun tarkemmin asiaa mietin niin itseasiassa taidan olla luovimmillani juuri niinä kausina kun uni ei millään maittaisi iltaisin. Onkohan kyseessä siis syy vaiko seuraus? Olenko siis näinä kausina luova sen takia, että valvon pidempään vai kukunko yömyöhään sen takia että mieleni kehittelee uusia jännittäviä ideoitavisioita? Pystyisinkö esimerkiksi huijaamaan vähän väsyksissä ollutta luovuuttani pakottamalla itseni valvomaan pidempään? Tuntuu jotenkin toimivan ainakin toisinpäin sillä kirjoitan tätä keskiyöllä sängyssä. Väsytti jokseenkin kun aloitin, mutta tuo ympäriämpäri asian pyörittely hulavanteessa piristi. 

Enää ei sitten väsytä..


Nyt on aamu, koiran kanssa lenkkeilty ja aika saada simmut auki taas tähänkin päivään. Hyvää huomenta! Aamukaffen aika.