Uskotko sinä lentäviin lautasiin ja menninkäisiin? Niin minäkin.

Uskonto.. Aina yhtä jännittävä aihe. Aihe joka on aiheuttanut hyvin paljon tuhoa maailmassa.

Aihe tuli minua vastaan hetki sitten Click shoes myymälän edessä josta olin juuri kävellyt ulos hirmuisen iso muovikassi kädessä ja napit korvilla. Olin juuri katsomassa bussini aikataulua kun silmieni eteen tulee teksti "Herra on vapahtaja". Tai ainakin jotain sinne suuntaan. En nimittäin lukenut tekstiä vaan otin kuulokkeet pois korvilta ja pyysin anteeksi herralta, joka oli lapun minun silmieni eteen laittanut, en kuullut. "Uskotko Jumalaan?" mjahah.. näitä taas. "Uskon" vastasin hämmästyksekseni ja selkeästi myös mies hämmästyi. Kuin varmemmaksi vakuudeksi hän pyysi minua toistamaan perässään (ja kyllä, juuri noita sanoja hän käytti: toista perässä) "Jeesus on Herrani". Ja minähän toistin. Sen jälkeen pääsin jatkamaan matkaani.

Totuus taitaa ikävä kyllä olla se että halusin päästä mahdollisimman nopeasti tilanteesta pois. En miellä uskovani Jeesukseen tai Jumalaan enempää kuin minkään muunkaan uskonnon Jumaliin. Uskon kuitenkin uskoon. Sen takia minuakin hämmensi kuinka helppo oli sanoa että uskon Jeesukseen vaikkei se täysin totta ollutkaan.

Olen joskus tästä uskostani käynyt melkoisen kärkevän keskustelun erään sukulaiseni kanssa. Tosin enpäs minäkään valinnut sukulaiseni kannan tietäen järin viisaita sanoja tukemaan mielipidettäni. Totesin että "Se nyt on aivan sama uskotko sä vaikka tohon koivuun sun edessä vai Jumalaan". Noh niin, samaa mieltä olen edelleen, mutta toivottavasti tämän keskustelun osaan jatkossa muotoilla hieman toisella tapaa.

En osaa sanoa kyllä tai ei kun tulee kysymykseen uskon asiat. Uskon ja en usko. Uskon samalla tavalla Jeesukseen kuin Platoniin tai Aristoteleen. Uskon että hänen ajatuksensa on ollut vallan hyvä, mutta kävelikö hän vetten päällä tai muuttiko vettä viiniksi? Jaa enpä tiedä, mutta tuskinpa se on edes oleellista. Oleellista mielestäni on vain se, että helpottaako häneen uskominen sinun elämääsi ja auttaako se tekemään "oikeita" ratkaisuja? Jos niin ole hyvä ja usko. En näe siinä mitään harmia. Jos kuitenkin yrität saada minua uskomaan omaan uskontoosi niin alat ärsyttämään hyvin nopeasti. Minun pääni ei vain toimi niin.

Rukoilen joskus ja käyn kirkossakin harvakseltaan, mutta en oikein osaa sanoa mistä se lähtee tai kenelle. En tiedä auttaako se, mutta haluan uskoa siihen. Tai ehkä pikemminkin toivon sen auttavan vaikken niin aina jaksa uskoakaan. Enemmän kuin uskonnon kautta näen elämääni filosofian pohjalta. Esimerkiksi minkä koen olevan eettisesti oikein ja miksi.

Tunsin oloni melko vaivaantuneeksi tämän kohtaamisen jälkeen, mutta sain onneksi pelastettua päiväni aivan hetki sen jälkeen sammuttamalla roskispalon. Kun moni sitä seuraili kauempaa, mutta kukaan ei tehnyt asialle mitään vaan käveli vain kiusaantuneena savun ulottumattomille, niin sain paljon hymyjä ja pään nyökkäyksiä kun (savusta päätellen vihdoin) sammutin palon. Varmaankin joku ollut ihana ja heittänyt tupakan roskiin. Ajatus hyvä, toteutuksessa vielä parantamisen varaa. Pikkutyttö vieressä penkillä tosin on voinut juuri rukoillakin sen puolesta, että joku palon sammuttaisi istuessaan selkä kyyryssä savupilvessä, mitä ilmeisimmin kehtaamatta liikkua koska ihmiset voisivat huomata hänen kiusallisen tilanteensa. Päivän hyvä työ tehty. Tosin kun on tehty se huonokin niin tuskinpa tänään silti on mitenkään erityisen hyvää karmaa.

Täytyy siis vielä tsempata hieman ja jatkaa siivousta. Laittaa taustalle soimaan The Offspringiä ja huijata itseään että kun kerran se on "työpaikka musiikkia" niin onnistuu kotonakin siivous paljon sutjakkaammin. Varmasti onnistuu. Se on se tekemisen fiilis kun kuulee nämä kappaleet. On on..

Elokuvien ihmeellinen maailma..

Opin tänään tärkeän läksyn. Älä mene katsomaan tytön kanssa tyttöjen elokuvaa. Se ei vain toimi niin. Stereotypinen tyttöjen elokuvahan on se perus rakkauskomedia. Syy miksi se on nimenomaan tyttöjen elokuva johtaa varmasti juurensa siihen että niitä yleensä katsoo epätoivoiset/rakkauden nälkäiset tytöt/naiset. Miksi? Koska siinä on sitä fantasiaa tosi rakkaudesta jonka me kaikki naiset haluamme kokea!

Sitä vain en ymmärrä miksei miehet ymmärrä käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen. Täytyy myöntää että ainakin aluksi tuntisin oloni hyvin oudoksi jos mies pyytäisi minua kanssaan katsomaan "tyttöjen elokuvaa", mutta mietitäänpäs toiselta kannalta. Elokuvan jälkeen olen yleensä pitkän aikaa tietynlaisessa transsissa, huumassa, edelleen omassa pienessä fantasiamaailmassani minkä elokuva on minussa aiheuttanut. Jos kyseessä on kauhuelokuva niin kaipaan tukea ja turvaa, varmasti ihan kiva tietysti miehelle sekin kohottamaan itsetuntoa/miehisyyttä. Jos se on vain komedia tai vaikka piirretty niin meillä on varmasti pitkään oikein hauskaa naureskellessa yhdessä elokuvan tapahtumia ja yhdessä nauraminenhan on aina yhtä mukavaa. Rakkauskomedia.. Paitsi se on hauska ja on hyvä fiilis elokuvista lähtiessä niin jos elokuva on onnistunut (eli ei itseasiassa tarkemmin katsottuna yleensä edes järin hyvä) niin olo on myös itsellä vähintään ihastunut ja haluaa purkaa sen siihen ketä nyt ikinä lähellä onkaan. Mieletön läheisyyden kaipuu ja halu rakastaa, pussailla ja olla onnellinen. Mies käytä tätä hyväksesi!

Tuon mielentilan hyväksikäyttäminen on täysin laillista ja kaiken lisäksi (ainakin jos tyttö on sinut tällaiseen elokuvaan jostain syystä pyytänyt) myös toivottavaa. Itseasiassa jos mies ei käytä tilaisuutta silloin hyväkseen niin muserrat toisen salaiset haaveet ja sitähän ei ketään toivo..

Noh anyway, ei muuta tällä erää. Muistin vain miksi en yleensä käy katsomassa rakkauskomedioita =) Siittä katkeroituu jollei sitä herra oikeaa itsellä satukaan vielä olemaan. Etenkin jos miespääosa on aivan syötävän hyvännäköinen.. Tässä tapauksessa Gerald Butler.

Nyt kauniita unia ;)

Kehu minua hiukan ja tuon sinulle maan taivaalta.

Kirjoitettu bussissa matkalla kotiin.

Tämä päivä on ollut ristiriitaisuuksien riemuvoitto.

Ennen kuin kirjoitan siitä kerron kuitenkin suurenmoisesta havainnostani jonka tein hetki sitten. Keksin vastauksen kysymykseen jolla olen teitäkin rassannut tasaisin väliajoin viimeaikoina. Miksi en osaa enää kirjoittaa?

Vastaus oli itseasiassa hyvinkin simppeli; en ole ikinä ennenkään kirjoittanut kotona. Tai ainakin hyvin harvoin. Yleensä eniten tekstiä tulee reissun päällä bussissa tai junassa. Tämän huomattuani oli ratkaisukin nopeasti haettavissa.

Nyt minulla on uusi (hämäävän yhteensopiva laukkuni kanssa) kierrevihko sekä limenvihreä mustekynä kruunaamassa melkoisen psykedeellisen kokonaisuuden. Ja tekstiä tulee suoltaen.
Mahtavuutta!

Bussisssa matkalla kotiin siis näitä nyt rustailin kuin vain hullu taiteilija hörhö voi kadonneen muusan jälleen löydyttyä. Bussimatka vain loppui turhan lyhyeen :)

Mut oikeasti ollut todella häiriintyneen ailahtelevainen päivä. Mun ajatukset tarvitsee jonkun lääkityksen.. en minä. HIENO PÄIVÄ!

Oikeasti en ymmärrä itsekään itseäni suurinta osaa ajasta <^_^>

Antaa olla.. Nyt täytyy muistaa pitää tuo vihkonen mukana käslaukussa niin saa taas jotain ajatuksiaan joskus ylöskin. Nyt alkaa olemaan niin kuolemaväsynyt että taitaa olla paras mennä nukkumaan välillä. Jaksaa sitten aamulla nousta ihmettelemään omaa ajatuksen juoksuaan asiakkaista puhumattakaan.

Hei vaan hei toiseen kertaan!

Kuiva kausi..

On taiteilu ongelmia. Hiljainen kausi. Ei sen enempää sininen kuin vihreäkään. Vain hiljainen. Kun yrittää piirtää jotain tai kirjoittaa jotain niin kesken kaiken huomaakin blagioivansa jotain toista ja työ tyssää siihen. Mitään oikeasti omaa ei tunnu saavan aikaiseksi ollenkaan. Puuduttavaa.

Tänään sain kuitenkin hieman jo etiäppäin tuota ikuisuus projektiani. 4kpl A2 papereista koostuva työ on aloitettu jo vuonna 2003. Vielä on huimasti tekemistä, mutta kun tunnu mitään uutta keksivän niin olen keskittynyt parantelemaan jo piirrettyjä kohtia ja täytyy myöntää että jälki on parantunut huomattavasti. Jotain hyvääkin siis.. kait.

On kuitenkin äärimmäisen turhauttavaa kun tietää mihin on ennen pystynyt ja nyt kaikki uudet ideat tuntuu olevan kuin jonkun muurin takana. Kuplassa. Näen ne hämärästi mutten saa yhteyttä. Raivostuttavaa.

Kun olin pieni kuljin pitkin peltoja, metsiä ja mantuja laulaen omia kappaleitani. Tai ei kai niitä voi sanoa edes kappaleiksi sanoa.. Lauloin mitä sylki suuhun toi ja välillä toistin jonkun pätkän kuin kertosäkeeksi jos olin keksinyt oikein hyvän kohdan. Kirjoitin tuolloin myös paljon runoja. Hyvin naiveja ja romanttisia, mutta pidin niistä silti. Pidän edelleen. Ehkä juuri siksi että ne ovat niin naiveja.. Ne kertovat kuin fantasian. Sen haavekuvan mikä minulla oli/on elämästäni. Olen aina nähnyt elämäni kuin elokuvan.

Noh niin. Kaitpa sitä voisi alkaa tekemään jotain ruokaa ja lopettaa tämän loisteliaan vlopun jälkeisen angstäilyn nyt =) Olen huono häviäjä ja kaikki hyvä loppuu aikanaan. Määräaikaista kaikki on. Palaan tähän myöhemmin.

Sunnuntaita!

Vähän tämmöstä ja tommosta ja vähän jotain sinnepäin

Tiiätkös.. vaikka kuinka lupasin niin en mä kyllä jaksa tänään mitään kirjoittaa. Enkä varmasti kirjoita. Ei mulla mitään asiaa ole. Kuuntelen tällä hetkellä Alexia - Uh la la la (intivaanikesä). Avaan kohta lonkeron. Tekee mieli. Tuntuu siltä että kuuroudun. Kukat kuolee. En siis ole valmis mieheen. Enkä kissaan. Tahdon rakastaa kuin Jumala, mutta olen niin heikko ja välillä vinossa. Niimpä niin.

Vai avaanko sittenkään.. Oonko kuitenkin juoppo jos sillai ny keskellä viikkoa ottaisin yhden. Yksikseni vielä. En mä tiedä. Mihin tä maailma on oikein mennyt. Joku kuitenkin kattoo pahalla silmällä.. Tai ajattelee ainakin. Hyi tommosia kun keskellä viikkoa juo aina. En mä taida juoda. Mitä muut ajattelisi kun tietäisivät. Ja aina joku kuitenkin tietää. Perkeleitä..

Kapinoinko? Olenko erilainen nuori? Jos kuitenkin juon sen lonkeron. Nostan pääni pystyyn kuten fysioterapeutti niin komiasti tänään näytti. Selkäsuorana ilman notkoja kävelen jääkaapille. Siinäs nyrpistelette nokkaanne! Nenä pystyssä kävelen jääkaapille ja kaadan lonkerot vuotavaan leukaan. Minulla on ainakin parempi ryhti pian kuin teillä ikinä! Niih!

Mutta kun tarvitsen sitä. Eikai kukaan tosi taiteilija voi olla juomatta. Tosikot ei taiteile ja tosikot ei juo. Eikö vain? Minua ei saa lukea tosikoksi. En pitäisi siitä. Kyllä minun täytyy ottaa se ilta hömpsy jotta voin hyvällä omallatunnolla kutsua itseäni taiteilijaksi. Ja sitähän minä ehdottomasti olen. Tottakai olen.. enkö vain olekin?