Kävinpäs tarkistamassa Elixian valoisassa ja tällaiselle tavalliselle pulliaiselle hieman pelottavassa ympäristössä onko näistä lihaksista muuhunkin kuin kävelemiseen. Ainakin tärinään ja hikoiluun kuin historian kamalimmassa krapulassa.. jonka koin aiemmalla viikolla. Mutta se fiilis salilla käynnin jälkeen, tuntee kuinka lysyssä käveleminen on lähes mahdotonta kun lihakset pitävät selän väkisinkin ryhdissä. Ja se muuten tuntuu uskomattoman hyvältä!
Kynnys lähteä salille on ollut näin vuoden jälkeen vähintäänkin valtava. Ja jollen olisi niin saakelin itsepäinen inisijä niin varmaankin tämän salilla käynnin jälkeen olisin nyt melko valmis pistämään hanskat tiskiin välittömästi. Viime kerralla salikortin hommatessa tauon jälkeen oli sentään fyysinen työ melko tuoreena pohjalla, mutta nyt lähinnä koneella istuen ei hirveästi ole tullut lihaksia valmisteltua tähän rääkkiin.
Hiki virtasi ja myönnettäköön että hieman hävettikin. Teen 3x20 tai 3x15 sarjoja ja riippumatta laitteesta vastusta piti aiemmasta laskea jopa 15-40kg! Mur. Hirveä tärinä ja olin varmasti punainen kuin paloauto ensimmäisen 5min jälkeen kuntopyörässä. Se puna tuskin hellitti muutamaan tuntiin. Ja toisaalta kun salikavereina oli mitä ilmeisimminkin jonkin verran enempikin treenaavia.. itse hiippailin seinän viertä pitkin mahdollisimman pienenä ja huomaamattomana. Noh, tästä se lähtee!
Illalla paitsi, että käytiin Ikeassa toteamassa ettei siellä ole sopivia tauluja, kävimme vuokraamassa kämppiksien kanssa muutamat elokuvat.
Juoppohullun päiväkirja.. Siinä oli melkoinen pläjäys suomalaista elokuvaihmetystä. Jostain syystä itselle tuli leffasta mieleen väkisinkin meksiko ja sirkus. Ja ei, se ei johtunut vain siitä pellestä. Itse pidin kirjoista kyllä enemmän, mutta niinhän se useimmiten on jos kirjan pohjalta elokuva tehdään. Pidin siitä miten leffassa oli tuotu taideaspektia ja vedetty aikalailla överiksi. Juoppohulluuttapa hyvinkin. Mutta minkä ihmeen takia tästäkin oli tehtävä niin suomalainen? Ei elokuvan tarvitse olla teatteria nauhoitettuna. Voi prkleen lopun yhteislaulu sentään..
Hannu ja Kerttu: Noitajahti. Jos oli juoppohulluilla verta ja meininkiä niin ei jättänyt kylmäksi tämäkään, paitsi tietysti hirvittävän määrän noitia. Ei ehkä se juonellisesti elähdyttävin kokemus, mutta näyttävä! Eikä välittömästi alussa koko juoni arvattavissakaan joten mikäs siinä katsoessa. Vaikka päitä irtosi yksi jos toinenkin niin ei mikään jännityspläjäys ja minäkin hermoheikko uskalsin pitää simmut auki koko elokuvan ajan. Voisin katsoa uudelleen ihan jo pelkästään hienojen maskeerauksienkin takia, pakottavaa tarvetta kuitenkaan tuskin tulee.
Huomenna sitten meikkailuja, sisustamista ja katsotaan josko uskaltautuisi vaikka jumpalle! Asunto pitäisi saada kohta sillai kuntoon että pääsen taltioimaan ja kertomaan myös teille uusien kämppisten kissatappeluista. Nyt; Henna - Out.
PS. Oh, pasianssi, oh..
