Hyvästi paha maailma! Nä lähtee mökille!

Juhannus!

Mökille tievie mutkitellen ja toivottavasti ilman montaa polliisiratsiaa. Ei sillai, meillä on vain 6kaljaa mukana ja 3ihmistä ettei niillä kivoilla sedillä mitään valittamista pitäisi olla kun varmasti nuo säästyy saunaan asti, mutta on se nyt ärsyttävää jos kokoaika pysäytellään. Tai nii.. voisihan ne sanoa tosta Tamperelaisesta kissasta.. Kuitenki Yläneelle matkalla ni tiedä tykkäisivätkö kun ei o kuitenkaan käyny karanteenissa tässä välissä. Ja tietty jos ei ketään ryypänneitäkuskeja tulisi vastaankaan ni oisha sekin ihan hyvä!

Huomiselle sitten toivotaan sillai joutusaa matkaa takaisin että paluuruuhka ei olisi aivan mahdoton.

Siinä mun juhannustoiveet! Vai pitikö juhannuksena toivoa? En tiedä. Ei kyllä näkyny mitää prinssejä unessakaan joten sekasin ne pyhät on jokatapauksessa varsinkin kun aamulla oli taas lahjapaketit mielessä.

Että heissun hei! Turvallista jussia kaikille!

Jonotusta

12 jäljellä…

11 jäljellä…

10 jäljellä…

    Odottavan aika on pitkä. Musiikkia ei edes viitsi kuunnella jottei rikkoisi odotushuoneen tunnelmaa. Tylsistymistä, puutumista, malttamattomuutta. Sitä poimii ärsykkeitä. Limenvihreät kumisaappaat. Ajatuksena kiva. Toteutuksessa parannettavaa. ‘You got mail! It’s not spam!’ toki hauska viesti merkkiääni, mut uskoisin että käy pidemmän päälle puuduttavaksi sekin.

-Pimpom- -Pimpom-

    Vuorot vilisevät  vaan ei minun.

9 jäljellä…

    35minuuttia odotusta takana. Noh, eihän sitä parempaakaan tekemistä ollut mielessä.. Tänään     pitäisi tiskata.
      On pukumiestä, naisia kansallispuvussa, arkista vaatetusta, mökkivaatetusta, ihmisiä joilla on     mukanaan muovikassi, salkku tai jopa rinkka. Kun olisi itsekin ymmärtänyt ottaa lehden     mukaan. Ehkä ehdin lukea sen vielä rouvan jälkeen.
      Askeleita, puhelimen soittoa ja iän-ikuista vuoronumeroiden pimputusta.

8 jäljellä…

    Istuma lihakset saa hyvää treeniä.

7 jäljellä…

    Haukotuttaa ja selkää särkee. Hieman rintaakin ahistaa. Ei ole turhan paljoa aktiviteetteja     täällä.
        -Pimpom- -Pimpom- -Pimpom-
    Taisi ruokatunti loppua tai sitten muuten vain innostuivat. -Pimpom- Ei vain näytä väki     vähenevän.

6 jäljellä…

    50minuuttia odotusta takana. Tässähän alkaa tulla olo kuin lääkärille odottaisi. Kun vaan ei     söis munt!

5 jäljellä…

    Mitäs sitä tänään keksis.. Vois käydä ostamas nuudeleita. Piirrellä ehkä hieman. Luulen et tän     päivän työnhaku on tällä erää kuitattu.

4 jäljellä…

    Hyi kun alkaakin jännittämään!

3 jäljellä…

    Pistivät hulinaksi!

2 jäljellä…

    Tiedätkö sen olon kun tiedät olevasi seuraava joka joutuu menemään luokan eteen lukemaan     kirjoittamansa tarinan esim. lomastaan? Kädet ihkoaa ja voit hieman huonosti.. Usein mulle     kävi koulussa niin että jännitin aivan kamalasti niitä tilanteita ja sitten juuri kun olisi ollut     minun vuoroni häpeillä koko luokan nähden niin tunti loppui. Olin niin helpottunut että voin     enemmän huonosti. Pahimpia toki olivat ruotsintunnin ääneen lukemiset. Niiltä ei myöskään     tahtonut päästä karkuun ja mulla on sellainen fiilis etten kyllä pääse tälläkään kertaa..

1 jäljellä…

    Kädet hikoaa. Jännittää -> turhaan. Vessassakin olisi voinut käydä vaikka nythän se on jo liian     myöhäistä. Täällä on 2 vartijaa käyskentelemässä edestakaisin. Tärkein tehtävä tuntuu olevan     sen vessan avaus.
       Kylmäkin on piru -Pimpom- ei vieläkään minun soittoni.. Päästäkää minut pahasta älkääkä     saattako minua kiusaukseen lähteä -PIMPOM!- heihei….

Happy Christmas and a merry new year!

In my dream I was writing about smiling. I smile.. well almost always. I smile when I see beautiful people, I smile when I see art that I like or just art that is so ridiculous that it makes you smile, I smile when I see someone else smiling, I smile to get someone else smiling and I smile just for fun of smiling. If I remember my dream correctly it was pretty good blog that I wrote. Shame that I have no talent of bringing dreams back when awake. If so I would have many books already written and I wouldn't live in hostels. ..or probably I would. I have a love&hate relationship with hostels.

(Tap... tap... tap... leaking tap.. annoying beyond anything.)

I'm now in Sydney. Having holiday with my mother and my brother. Before this holiday I had a holiday and after this holiday I'm probably in a need of another holiday. I could get used to this.. Although it might get a bit boring. I'm not rich yet.

Loving life as a traveler. Such freedom. Art of freedom. You can see your life as a blue, red, yellow, pink! Doesn't really matter. You may see yourself as you like and nobody knows you well enough to say any different. Freedom to open your mind to different opinions.

Boooooriiiing. Sorry for that. Didn't mean this to be like that but you know what happens when you drink too much milk and melted chocolate. I went in to a wonderland inside my head, danced with sunflowers several hours and returned to reality exhausted but happy. 

That was damn good chocolate. 

Merry Xmas!!

On tama kanssa typeraa..

Hostellin netissa jotain vikaa silla maksettu aikani meni kylla umpeen jo parituntia sitten. Ei muuten haittaisi patkaakaan, mutta kun en tieda mita tekisin! Ollu taalla niin pirun paljon muutaman viimepaivan aikana.

Miettinyt tassa etta kun unohtaminen kay minulta yleensa vahan turhankin helposti, kiusallisen helposti, niin miten sitten kun yrittaa unohtaa jotain ni se ei sitten onnistu vaikka kuinka yrittas. Perin arsyttavaa. Tai sitten sita etta joudun heittamaan osan vaatteistani pois rinkasta koska muuten taidetavarat ei mahdu sinne. Elaman suuria valintoja. No eipa taalla nyt olekaan pelkoa jaatymisesta. Huomenna nautin aamun 24asteen lammosta ja auringosta ja illan samanmoisella lammolla ja ukkosella.. Tiistaista eteenpain onkin pelkkaa aurinkoa taas ja lampotilakin nousee 32 :) Hikoiluttaa ajatuskin. Oita!

PS. Mulan ei ole mikaan hyva valinta katsoa yksinaan hostellin yhteismajoitushuoneessa keskella yota. En o aiteen veronen mut epailen kylla aiheuttaneeni pahennusta hihitellen ;P

Mieleni teki kuitenkin kirjoittaa..

Suoraan ns. reissupaivakirjastani;

Pitaisi kirjoittaa blogiin & laittaa valokuvia, mutta ei vain oikein jaksaisi kiinnostaa.. Tai oikeastaan toisinpain. Kiinnostaisi kovastikin, mutta kun en oikein tieda mit kirjoittaisin!

Kirjoitanko siita kuinka kavelin tanaan pitkin kaupunkia miettien kuinka kummallista elamaa elan, siita miten kaipaan ihmisia, mutta olen oikeastaan onnellisempi yksin vai siita miten juuri elaman merkityksettomyys tuntuu joskus antavan sille merkityksen? Antakaa raukalle aihe! Kun ei se itse typera osaa. Mielessa vilkkuu vain vaaleanpunaisia ronsuja jotka elavat vain pienen hailyvan hetken huuruisina iltoina laitakaupungilla. Tanssivat ja tekevat temppuja joihin mielikuvituksemme ei aiemmin tiennyt pystyvansa. Sekoittavat toisten paat!


Tarina vuoresta.
Vuori oli kaukana jossain minne ihminen harvoin eksyi. Hyva nain. Vuori rakasti nimittain laulamista, mutta oli ennenkuulumattoman huono siina.
The End.

Haluaisin kirjoittaa vakavammin. Sanoja helpottamaan toisten tai itseni oloa. Kulkevat toki useimmiten kasikadessa.  Se ei kuitenkaan tanaan tule onnistumaan! On kuuma, kostea ja mina syysta hikinen enka kertakaikkiaan pysty keskittymaan.

Se siita siis. Heiheeei!

Ihmiset on muuten harvinaisen typeria. Ihan yksinkertainen juttu. Osoita jotakin. Ihan varmasti kaikki katsovat.

In any case, ihan jokaisessa salkussa, on salaisuuksia niinkuin kaapeissa luurankoja. Minun salaisuuteni tänään on se että olen kuunnellut huimasti suomalaista iskelmää ja vielä pitänyt siitä. Kaikkea sitä meneekin julkisesti myöntämään. Tällä hetkellä soi kylläkin the cranberries mikä on sentään pienempi paha.

Olen eksynyt tänään niin suurkaupungin vilinään kuin omankin pääni sisälle jossa tuntuu välillä asuvan ihan yhtämonta hörhöä.

   ihan tälleen btw otin vihdoin selvää miten tehdään näit pirun ääkkösiä ja teen kokoajan siitä hyvästä jotain aivan kasittamattomia virheita ja muokkauksia tahan joten saatte vastakin parjata ilman. Yhtaan en ymmarra mita taalla tapahtuu! Sivut hyppii ihan miten tykkaa jokapuolelle. Olen pahkahullu professori.

Kavellessani kaduilla vastaani sataa ronsuja. Niita syoksyy jokapuolelta ja meinaan jaada alle. Joskus tunnen kuitenkin olevani hiiri joka onnistuu yllattamaan ronsut takajaloilleen ja luikkimaan itse alta pois. Tanssin mielessani ympari kaupungin katuja korvissa soiden Sugar Baby Love – The Rubettes. Ota vaatteet pois joku hullu huusi! Enpas ottanutkaan, mutta olo oli kuin parhailla kesafestareilla. Joku oli sammunut puiston penkille varjoon ja linnut paattivat pistaa hanen evasleipansa parempiin masuihin. Eivat sentaan paskoneet paalle. Paikallinen juppihippipunkkari tikuiksi vedetyn irokeesin kanssa hymyili naylle ohi kavellessaan. Nauroimme hetken yhdessa vaihtamatta sanaakaan. Ihana paiva.

Huomasin kavelleeni ties minne ajatuksissani. Ei siis hajuakaan missa olin muutakuin etta kaupunki meni kokoajan sotkuisemmaksi. Pienessa putiikissa vietin reilut kymmenenminuuttia turisten niita naita kauppiaan kanssa joka lopulta sanoi etta kaanny seuraavasta vasemmalle niin loydat tiesi. Nain tein!

Kavelin katuja maalaillen maisemaani aivan toisenlaiseksi, vahan enemman vaaleanpunaiseksi, Sairaan kaunis maailma! Mielessani puhelin taas papukaijoille ja ratsastin kenguruilla. Huomenna alkaa RoadTrip.

PS. Kokeilin jos tuo kirjaisinlajin muuttaminen olisi kirvoittanut lisaa omituisuuksia, mut jatetaan kokeilut enskerralla pois.

Mites se tarinointi taas menikaan..

Osa 1

Ennen kuin lahdin Matkalleni olin 21-vuotias vaatekaupan myyja, naiivi, sinisilmainen, oman asunnon omistava, seikkailun haluinen, herkka ja hiusrajaa myoten rakastunut.

Sinisilmaisyys ja naiveus jattivat minut jo ennen kuin ehdin kotirappusilta ottamaan askelta suureen maailmaan ja katselin niiden peraan hammentyneena. Katkerana, pettyneena ja hieman vihaisena.

Kuinka ketaan kehtaa hoynayttaa sinisilmaista, kaikkia rakastavaa holmoa?

-retorinen kysymys.

Tasta on nyt abauttiarallaa 5kk. Olen 22-vuotias ja edelleen seikkailun haluinen.

Noin yhteenvetona mita kaikkea olen ehtinyt nakemaan. Kieroutuneita ihmisia, valtavan suloista ja hammentavaa odottamatonta mustasukkaisuutta, upeita tuliesityksia, katutaidetta, valtavaa ystavallisyytta, kadehdittavia elamanasenteita, vahingollista ja kivuliasta narsismia, manipulointia, eraan mukavan oloisen herran kuoleman, selviytymistarinoita, hukkuneita lapsyja, mammoja bussipysakeilla kertomassa tarinoita perheestaan, kissoistaan tai elamastaan.  Kuten on terveita lapsia maailman joka kolkassa niin niin on myos tarinointia rakastavia vanhoja mammoja joille ei valttamatta ole lainkaan tarkeaa loytyyko yhteista kielta kunhan on ymmartavan nakoinen, hymyilee ja nauraa suurinpiirtein oikeassa kohdassa.

Olen ollut tana vuonna menossa yliopistoon lukemaan taiteita, Hotelli- ja ravintola-alalle, enka kouluun ollenkaan.  Olen asunut  yksin, mummun kanssa seka Australiassa milloin kenenkin kanssa. Suunnitellut reissaavani Aasiaa ympari, Uuteen Seelantiin, Kanadaan, Hawaijille ja ties minne..

Ajatuksia reissun paalla kertyy niin paljon ettei niita millaan saa kaikkia kirjattua ylos.

Tanaan leikin paivan huippumallia rikottaen kaiken mihin koskin siina valissa. Huomenna Matkani jatkuu taas. Kohti tuntematonta, tuntemattomassa seurassa, tuntemattomalla aikataululla.

Nyt kuunnellessani kerrossangyn ylapunkassa nostalgisesti vanhaa holvikirkkoa, sangyn tasaisen rytmikkaasti heiluessa puolelta toiselle valilla kolahtaen seinaan,  en voi olla miettimatta kuinka paljon seka elamani vuodessa, etta yhteismajoitus rippikoulu ajoilta, on muuttunut.