Hyvä jos joskus jaksan tänne jotain rustaillakaan enää. Ennen kirjoitin piitkät pätkät aina blogia - tai siis silloinhan se vielä oli irc-gallerian päiväkirja mihkä tuli rustailtua joskus parikertaa päivässäkin - mutta ei siellä muuten paljoa näkynyt muita kuin niitä ainaisia testejä. Oletko ajanut polkupyörällä? Onko sinulla sisaruksia? Mikä on äitisi veljentyttären kissan kaiman ulkoiluttajan hammaslääkärin nimi? yms..
Tästä on tullut ihan käsittämätön ilmiö! Vähän niinkuin Facebook. Et ole parisuhteessa ennenkuin se on Facebookissa julkaistu etkä ole katu-uskottava poliitikko jollei sinulta löydy omaa blogia, jota seuraa vähintään Iltalehti.
En mä tosin ole niinkään hämmentynyt siitä että ihmiset ovat innostuuneet kirjoittamaan. Kirjoittaminen on kivaa ja sydäntään on helpompaa purkaa näin tekstimuodossa kuin että ihan oikeasti pitäisi alkaa jonkun kanssa keskustelemaan. Ilmiö joka mua enemmän kiinnostaa ja hämmentää on se, että useat ystäväni paitsi että kirjoittavat omaa blogiaan niin he myös seuraavat keskimäärin kolmea jonkun toisen kirjoittamaa blogia!
Kolme nyt vain kuulostaa minulle paljolta.
Kun hostellissa tomaattifarmille töihin herätessä muut olivat aivan väsyneitä vielä, jostain syystä minusta tuli paljon pirteämpi. Ei niinkään siksi että olisin halunnut ärsyttää muita vaan ennemminkin tahdoin herättää ja piristää kaverit alkavaat työpäivään. Tosin kun sain muut vihdoin piristettyä niin kohta olin kuin unelias koiranpentu kun silmät alkoi väkisin lurpsua.
Vaikka tosiaan mielenkiinto kirjoittamiseen on huvennut hieman, niin yritän kuitenkin pitää tätä blogia yllä. Ehkä siksi etten osaa avata sitä suutani tai sitten siksi että haluan osani tästä ihmeellisestä feimistä. Ehkä se on kuten siellä tomaattifarmille valmistautuessa.. Vaikka hetkeksi väsyin niin havahduin taas iltapäivästä samaan iloisuuteen ja ehkä näin käy blogillekin. Olen siis kokenut henkilökohtaisen blogin kirjoittamisen lamakauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti