Saanko luvan? x3

En pidä siitä jos minut tuodaan kesken kaiken pois tanssilattialta. Eikä asiaa auttanut tippaakaan syy "kun sä olet liian ihana"...ja tuossa keski-iän ylittäneen miehen kommentissa ei ollut sarkasmin häivääkään. HYI!

Noin puolituntia siinä meni ennnen kuin sain uskallusta palata tanssimaan, tuoppi piti juoda ensin tyhjäksi vaikka seuraava tanssipari olikin varsin mieluinen - ystäväni iipu. Tanssipari oli totta tosiaan mieluinen sillä viihdyimme tanssin pyörteissä tunteja! Välillä tietysti oli hyvä käydä hieman puuteroimassa nenää ja ulkona viilentymässä. Voin kuitenkin sanoa että tätä tanssipariani on vaikea päihittää hauskuudessa.

Kolmas oli viedä jalat alta. Ne oli illan viimeiset hitaat. Olisi varmaan vienytkin, mutta onnekseni tai harmikseni (joku viisas joskus sanonut että menetetty rakkaus on parempi kuin ettei kokisi rakkautta lainkaan.) näin kyllä heti pöydässä jo sormuksen  nimettömässä ja kuulin vihjailut toisaalta kotona odottavisa pikkuisista. Hymph! Siinä oikea löytö.. Pah. Sallin kuitenkin hetken hurmoksen hitaita tanssien salvaksi ensimmäisen tanssiparin tuomiin enemmän puistattaviin kuin verestäviin haavoihin. Sitä voisi luulla että ihanaksi kehaiseminen olisi mukavaa kuultavaa, mutta näköjään kaikella on tosiaan rajansa!

Parteri 1 "Saanko hakea sua vielä uudelleen tanssiin?".....APUA!

Hauskaa kanssa horsman hän rentun ruusu on, hänet löysin tuolta kotiovelta..

Miten se nyt taas menikään.. siis tulin Tampereelta pösöllä, lähdettiin baariin corollalla ja pihaan jäi audi. Ihan oli looginen juttu!

Tavoite oli pitää ihan hirvittävän hauskaa ja sitä totta tosiaan tehtiin! Hymyilen varmaan ensivuonnakin tätä iltaa muistaessani. En muista koska olisi viimeksi ollut niin loistavaa seuraa, niin mahtava bändi ja ja ja... no niin mieletön ilta! Superlatiivisuperlatiivisuperlatiivi-ilta siis! Ja hei, oltiin selvinpäin! Kyl Turku on ihana paikka käydä nyt kun täällä ei enää asu :D

Sitten loppu kevennys;

Mitä yhteistä on soijalla ja hieromasauvalla? -Molempia käytetään oikean lihan korvikkeena.

Näihin mietteisiin, tuitui! ^^

Varoitus, pahanlaatuista hypetystä.

Päivän piristys oikein! Olen pahoillani. Olen meinaan aivan järisyttävän onnellinen tällä hetkellä! Miksi? Mistäs sen taas tietäisin, ei kai semmoinen ole oleellista.

Pikku hiljaa asiat alkaa tippumaan kohdilleen ja nyt kulttuurishokit kärsittyäni voin aidosti sanoa, että on se kiva olla Suomessa taas. Ystäväni sanoin; löysin sisäisen majavani! Sellainen hyppäsi eräs päivä nurkan takaa aivan yhtyllättäen ja hyökkäsi päälleni, kertoi että voi olla myös iloinen ja minä uskoin.  Välillä ajattelen itsekin, että olen mä ihmeellinen kylähullu kun hymyilen bussissakin ulos katsoessa hämärään syysmyrskyä.

Minkä takia muuten suomalainen pyytää herkästi anteeksi jos ei ole mitään valitettavaa? Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin kuin olla ja voi ja mä pyydän sitä anteeksi. Olenko se vain minä vai onko se jotenkin kieroa?

Ja lisää hypetystä.

HYPHYPHYPHYPHYPHYPHYPHYPHYPETYS

Oon nyt muutaman viikon asunut Tampereella pikkuruisessa asunnossani, täydellisessä minulle, ja käynyt arkipäivät töissä työssä joka olisi täysin korvattavissa roboteilla. Iltaisin opiskelen espanjaa ja käyn grafiikan kurssilla. Keräilen vielä rohkeuden rippeitä joku päivä lähteä erään kuoron harjoituksia katsomaan.. Naapureinani on juoppohullu, piripelle ja pikku kissi. Naapurirapussa asuu myös hyvin sosiaalinen 8-vuotias (hän tietysti kertoi asiasta (iästään siis) ensimmäisenä) tyttö ja tajusin juuri etten ole ymmärtänyt vielä kysyä hänen nimeä... Asia täytyy korjata pikimmiten.

Jos elämäni olisi tässä ja nyt ja jos kohtaisin tuonpuoleisessa portin ja sen kysymyksiä esittävän vartijan niin uskon osaavani nyt vastata hänen kahteen kysymykseensä. Lähtisin onnellisena. Tosin toivon, että nyt ensin pääsen viettämään aivan huippu mahtavan illan Iipun kanssa ja tanssimaan jalkani niin rikki etteivät aiemmin ole niin rikki olleetkaan! TUITUIIIII

To be continued..

Voi hemmetin kuustoista et on vaikeeta olla asunnoton ku joutuu juoksemaan kaupungista toiseen ja aina miettimään et mitäs ny sitten vois tarvita.. Sitte taas ku miettii ni sitähän mä olin/tein jo tässä vuoden päivät..

Mikä muuttui kun omistaakin yhtäkkiä enemmän kuin jaksaa kantaa?

Päivän mietelause

"Security is mostly a superstition. It does not exist in nature, nor do the children of men as a whole experience it. Avoiding danger is no safer in the long run than outright exposure. Life is either a daring adventure, or nothing."
- Helen Keller

Suomen kesä oikein..

Istuskelua mökin terassilla su 10.7.2011

Rauhallista

Koira huohottaa
Lokki nauraa
Järvi on aivan tyyni
Lumpeita.. näyttävät olevat nyt nupullaan
Lokkisaarella useita vartijoita
Kuuluu joukosta vaativa piipitys
Poikasia varmaan 3
Haapa helisee tuulen vireessä
Koira pitää etäisyyttä
pelkää kait saavansa kylmän kylvyn
Minä nautin auringosta

Oleskelua mökin terassilla ke 13.7.2011

Hyi helvetti  että on kylmä.

Nousukautta odotellessa

Kuin pirukseen ihmisillä on oikein asiaa?

Hyvä jos joskus jaksan tänne jotain rustaillakaan enää. Ennen kirjoitin piitkät pätkät aina blogia - tai siis silloinhan se vielä oli irc-gallerian päiväkirja mihkä tuli rustailtua joskus parikertaa päivässäkin - mutta ei siellä muuten paljoa näkynyt muita kuin niitä ainaisia testejä. Oletko ajanut polkupyörällä? Onko sinulla sisaruksia? Mikä on äitisi veljentyttären kissan kaiman ulkoiluttajan hammaslääkärin nimi? yms..

Tästä on tullut ihan käsittämätön ilmiö! Vähän niinkuin Facebook. Et ole parisuhteessa ennenkuin se on Facebookissa julkaistu etkä ole katu-uskottava poliitikko jollei sinulta löydy omaa blogia, jota seuraa vähintään Iltalehti.

En mä tosin ole niinkään hämmentynyt siitä että ihmiset ovat innostuuneet kirjoittamaan. Kirjoittaminen on kivaa ja sydäntään on helpompaa purkaa näin tekstimuodossa kuin että ihan oikeasti pitäisi alkaa jonkun kanssa keskustelemaan. Ilmiö joka mua enemmän kiinnostaa ja hämmentää on se, että useat ystäväni paitsi että kirjoittavat omaa blogiaan niin he myös seuraavat keskimäärin kolmea jonkun toisen kirjoittamaa blogia!

Kolme nyt vain kuulostaa minulle paljolta. 

Kun hostellissa tomaattifarmille töihin herätessä muut olivat aivan väsyneitä vielä, jostain syystä minusta tuli paljon pirteämpi. Ei niinkään siksi että olisin halunnut ärsyttää muita vaan ennemminkin tahdoin herättää ja piristää kaverit alkavaat työpäivään. Tosin kun sain muut vihdoin piristettyä niin kohta olin kuin unelias koiranpentu kun silmät alkoi väkisin lurpsua.

Vaikka tosiaan mielenkiinto kirjoittamiseen on huvennut hieman, niin yritän kuitenkin pitää tätä blogia yllä. Ehkä siksi etten osaa avata sitä suutani tai sitten siksi että haluan osani tästä ihmeellisestä feimistä. Ehkä se on kuten siellä tomaattifarmille valmistautuessa.. Vaikka hetkeksi väsyin niin havahduin taas iltapäivästä samaan iloisuuteen ja ehkä näin käy blogillekin. Olen siis kokenut henkilökohtaisen blogin kirjoittamisen lamakauden.