29.6.2013

Puheripuli ja rikkinäinen puhelin

Perjantain aatoksia..

Meinasin kirjoittaa, että tänään ei mikään mennyt niinkuin piti, kunnes tajusin, etteihän mulla alun perinkään ollut tälle päivälle mitään suunnitelmia. Yhtälö ei siis toimi.

Joka tapauksessa kirjoitan tätä nyt sängyllä pieneen muistivihkooni illalla, koira peiton alla tuhisten kylkeen liimaantuneena. Ja vielä ihmettelin miksi olen sinkku. Aamulla yksin herätessä löytää kortsupaketin paloja sängyltä.. Mustasukkainenhan Chika ei sentään ole muuta kuin muista koirista.. ja kissoista.. ja lapsista.. sekä aamukahvista.


Alun maneereista huolimatta tänään oli oikeastaan todella kiva päivä! Mummun kanssa haettiin mansikoita torilta, melkein jopa sain pakattua tavaroitani kasaan (muutto tänään lauantaina), ystäviä kävi kahvilla, katsoin kyynelehtien stand up-komiikkaa juutuubista ja leikin rikkinäistä puhelinta jokilaivassa. 

Hirvittävästä sosialisoinnin tarpeesta huolimatta en kuitenkaan lähtenyt oikein viihteelle ja siksi kait nyt tämä tarinointikin. Päivä oli jotenkin liian kiva päätettäväksi yökerhoon. Siellä ehtii juosta talvellakin. Mutta kun on kotona yhdentoista jälkeen niin juttua olisi vielä! Tai niin kuin varmaan on käynyt jo selväksi niin mitään sanottavaa ei ole, mutta kun ei osaa olla hiljaa!

Sukuvika. Äitienpäiväkakkukahvit = äiti, mummu, minä, veli ja veljen tyttöystävä (voi raukkaa minne joutui). Jollei vähintään 3ihmistä puhu päällekäin, todennäköisesti eriaiheesta, niin sitten on jonkin sortin mykkäkoulu meneillään. ...tai krapula. Varmaan yksi syy miksei meillä koskaan ole sen suurempia sukukokouksia. Meteliä olisi niin paljon että pitäisi hakea viranomaisilta luvat ja ilman korvatulppia korvissa soisi viikon.


28.6.2013

Jännittävyyksiä #56

Päivän jännä fakta;

Omenat ovat tehokkaampia kuin kofeiini pitämään ihmistä hereillä aamuisin.


27.6.2013

Jännittävyyksiä #55

Päivän jännä fakta;

Suurimmassa osassa mainoksia aika joka näytetään analogisissa kelloissa on 10.10.

Run mad as often as you choose but do not faint

Turku se jaksaa yllättää.

Koira haukkui illalla tuhottoman sinnikkäästi uusia naapureita, jotka tuntuvat viihtyvän huomattavan hyvin parvekkeella. Tulin hulluksi ja päätin lähteä koiran kanssa käppäilemään korttelin ympäri. Normaalista poiketen lähdin kuitenkin kävelemään jokivartta pitkin. Ajattelin mennä vähän pidemmän lenkin. Sitten vähän pidemmän. Kävelin jokilaivojen ohitse ja hymyilin ihmisten ilolle. 

Kaikki tuntui olevan niin hyvällä tuulella. Pienen jokilaivan -jota en ollut koskaan aiemmin nähnyt, kyltin mukaan kaupungin vanhimman- edessä ihmiset tanssivat kadulla laivasta raikavan salsan tahdissa. Kaupunki yllätti minut jälleen monipuolisuudellaan ja sillä, mitä kaikkea voikaan löytää kun uskaltautuu kurkistamaan mitä seuraavan mutkan takaa löytyisi. 

Jos koira ei olisi näyttänyt siltä että nääntyy ilman viileää suihkua minä hetkenä hyvänsä, niin olisimme jääneet illaksi varmaan siihen kivetykselle istuskelemaan, nauttien etelän rytmeistä. Tosi nainen huonosti ajeltuine säärineen, mustelmia täynnä ja laastari kantapäässä. Polvet koukussa joelle katsoen näköesteenä pari Homer Simpsonia.


Punkusta saa kuulemma energiaa? Siis punkku auki ja pakkaamaan! 

26.6.2013

Jännittävyyksiä #54

Päivän jännä fakta;

Monet ihmiset kärsivät vastustamattomasta halusta repiä itsestään ihokarvoja. Tilaa nimitetään trichomaniaksi.


25.6.2013

Jännittävyyksiä #53

Päivän jännä fakta;
Muutto on ihmisillä asuin- tai oleskelupaikan tai kodin vaihtamista. 

24.6.2013

Jännittävyyksiä #52

Päivän jännä fakta;

Paskanmarjat! Nykyään kirosana, jota käytetään esim kuvaamaan jonkun asian paikkansapitämättömyyttä, aikanaan toimi viittauksena miehen takapuolessa oleviin karvoihin liimautuneita kuivia paskakikkareita koska vessapaperi oli vieras käsitys.