Mitä kirjoittaisin. Yritän, yritän kovasti.
Haluan vain sanoa ymmärtäväni sinua. Viime päivät ovat avanneet silmäni monella eri tapaa. Tulit mieleeni monessa eri tilanteessa.
Oli jälleen kerran vähintäänkin opettavainen viikonvaihde. Muistanut aikaa jolloin olin yläasteella. Ja miettinyt että täytyy palauttaa sitä aikaa mieleen useamminkin. Ehkei näitä tilanteita tulisi silloin enää. Tämän kirjoituksen 'sinä' oikeastaan sopii useampaankin ihmiseen. On kuitenkin vain neljä todellista vaihtoehtoa. Mutta ei huolta, en usko että olet yksi heistä.
Masentavinta tuntuu aina olevan se jos ei ole syytä olla masentunut. Jos on syy olla mieli maassa niin jotenkin jaksaa paremmin. Tietää mistä kiikastaa ja pystyy käsittelemään sitä. Haluan uskoa ymmärtäväni sinua.
Nyt on tiistai, mutta tiedän että tästä viikosta on tulossa hyvin hyvin masentava kaikin tavoin. Kuinka voi yhteen viikkoon mahtua niin paljon ankeutta. Ensin harjoitellaan muistokonserttia varten. Kyllä, on taas se aika vuodesta kun keräännymme Turun Tuomiokirkkoon laulamaan nuoren muistolle. Perjantaina konsertti klo 19.00. Runoja, laulua ja soittoa sekä puheenvuoroja kaipauksesta ja läheisen menettämisestä. Sen jälkeen ehdin rentoutua hetkeksi. Sunnuntaina isänpäivä. God damet I hate this week already.
Noh, se on vain tämä viikko kun matelen pohjamudissa hiljalleen eteenpäin yrittäen karistaa menneisyyden haamut kintereiltäni. Tämän viikon jälkeen havaitsen kaupoissa jo alkaneen soivan joululaulujen sekä mummojen kiertelevän hakemassa lapsenlapsilleen yöpukuja ja äitien kylpytakkeja.. Minä niin todella rakastan joulua! 51 päivää ja reilut 10tuntia hyvää mieltä ja lähimmäisen rakkautta vielä jäljellä.
Anna Puu - Melankolian riemut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti