Paljonkin! Olen tällä hetkellä aika onnellinen. Ja lisää on luvassa!
Matkasuunnitelmat etenevät loistavasti! Majoitus elokuun loppupuolella varattu Lontoosta erään ystäväni perheen luota 4päiväksi, äidin kanssa on suurempikin Euroopan kierros tulossa kesän alkupuolella ja erästä tuttua ajattelin käydä myös moikkaamassa viikonlopun jossain päin Eurooppaa riippuen hieman hänen reissuaikataulustaan. Elokuun viimeinen viikonloppu kun on vielä ystävän häät niin en voisi juuri enempää kesän alkua odottaa! Tästä vuodesta tulee mieletön sanokaa vain minun sanoneen!
Jos kuitenkin palataan ihan maan pinnalle ja katsellaan viime viikkoa kun niin paljon ehti tapahtua etten tännekään tahtonut millään keritä kirjoittamaan. Minulla oli mm viikon verran vieraana ystäväni jonka kanssa oli hirveän hauska turista pitkästä aikaa ja paljon! Aloin kaipaamaan hostelli elämää kun oli aina ihmisiä ympärillä ja täytyy myöntää että melko hiljaista kämpässä olikin kun nyt taas vieraat lähteneet.
Saimme myös viimein laitettua dvd-vitriinin paikoilleen ja järjestettyä dvd:t hyllyille. Nyt voi taas hyvillä mielin jatkaa hamstrausta :) Dvd:t ovat paheeni josta en ihan heti luovu. Pitäisi vain löytää nykyiselle vitriinille kaveri kun alkaa olla vähän täyttä...
Viikonloppu meni todella mukavasti Helsingissä kaason roolissa ystävien kanssa juoruillen ja häitä suunnitellen. Tullee muuten ihanat kekkerit! Ja kiitos matkasta pienelle punaiselle paholaiselleni Yarikselle, matka taittui paitsi viihtyisästi niin myös yli 50€ edullisemmin kuin jos olisimme koiran kanssa joutuneet käyttämään VR:n palveluja! Näköjään minkä dieselistä veroissa joutuu maksamaan niin todella säästää kulutuksessa. Ainakin siis Yariksella.
Ja viimeisenä vielä hei maininta niille lukijoilleni joita kynnet, meikit ja kauneus kiinnostavat niin suosittelen lukemaan http://viilankantolupa.bellablogit.fi! Hyviä juttuja laidasta laitaan, välillä vähän erikoisempaa/viihdyttävämpää kuten viimeisimpänä juttu nahkakynsilakoista ja sitten hyödyllisempiä kuten tietopaketti erilaisista siveltimistä. Suosittelen!
Ei mulla kait tähän kohti muuta. Huomenna jatkuu työt taas heti aamuvuorolla niin paluu arkeen taas. Kaiken näköisiä projekteja olen myös tässä aloitellut tapani mukaan ja voisinkin niistä ottaa seuraavana hieman todistusaineistoa ja kertoa mitä kaikkea onkaan tullut hääräiltyä! Sitä odotellessa, tuitui!
Ekotorilla oli ainakin monennäköstä vitriiniä laidata laitaan ja hintahaarukasta toiseen. :) Kuljetuksenkin niiltä vissiin saa ihan sopuhintaa... muistaakseni.. :P
VastaaPoista-Jani
Kiitos Jani vinkistä! :) Täytyykin käydä jokupäivä siellä kurkistamassa mitä olisi tarjolla :) Hetkisen sentään vielä pärjää kuitenkin ihan näillä mitä jo kotoa löytyy.
Poista