1.1.2013

Well, it seems like i'm caught once again between a rock and a crazy place..

Jotain tapahtui yöllä kävellessäni hiuksista varpaisiin asti läpimärkänä (enkä mitenkään hyvällä tapaa) baarista kotio. En ollut järin hyvällä tuulella siinä palellessani ja yrittäessäni epätoivoisesti pysyä pystyssä. Tästä itse baarikierroksesta riittääkin sitten jo seuraavaan blogimerkintään asti..

Kuitenkin kotona kaikki oli toisin. Jotain tapahtui enkä oikein osaa sanoa mitä se olisi voinut olla. Aamulla heräsin vuoteen 2013 todella onnellisena, positiivisena ja ennen kaikkea idea rikkaana, mitä kaikkea sitä voisinkaan tänä vuonna tehdä ja ottaa tavoitteekseni!


Ensinnäkin, otan oppia koiraltani. Chika on onnellinen kun perustarpeet on täytetty ja ihan super onnellinen jos tapahtuu mitä tahansa siihen lisää. Pienistä asioista iloitseminen on ihanaa. Olen nyt jo muutaman viikon tässä toitottanut että kerran sitä vain eletään, joten ilo irti ja antaa palaa! Olkoon se mottoni alkaneelle vuodelle.




Myöskin aion tänä vuonna keskittyä enempi itse tekemiseen kuin asioiden ostamiseen. Loppujen lopuksi, kuinka paljon tavaraa tarvitsen mitä minulla ei jo ole? En sitten mitään. Kulutustavara tietysti poikkeuksena, mutta ennen uuden shampoon ostamistakin voisin kyllä käyttää ne kaikki vanhat näytepurkit joita alkaa olla jo kertynyt.

Tehdä tavara-inventaario! Ne tavarat/vaatteet mitä en ole käyttänyt ties koska niin saavat nyt lähteä 1. ystäville 2. muutaman kirjan ainakin voisin viedä mökille, kun siellä muutenkin enempi tulee luettua kuin kotona 3. kirpparille 4. roskiin.

Viimeisenä tavoitteenani aion oikeasti vihdoin tehdä noille töilleni jotain. Minulla on kämppä täynnä, liitoksista ratkeamaisillaan ja pullollaan töitä, piirrustuksia, maalauksia jne, jotka eivät ilahduta siellä kaappien perällä ketään. Suunnitellut asiaa olen jo vuosia, mutta tämän vuoden tavoite on oikeasti tehdä asialle jotain. Ottaa riskejä ja katsoa mihin se vie!

Ydin asia siis jota haluan nyt elämältäni on helpottaa sitä liian tavaran kahleilta, rikastuttaa sitä sosiaalisesti sekä yrittämällä tehdä asioita joista olen pitkään unelmoinut. Matkakohteina tämän vuoden tavoitteeksi otan ystävien näkemisen eli Suomen ympäri autolla ja varmaan junalla ja/tai lentäen Puola, Hollanti ja Lontoo.

Kiitos nam ja ihanaa vuotta 2013!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti