On taiteilu ongelmia. Hiljainen kausi. Ei sen enempää sininen kuin vihreäkään. Vain hiljainen. Kun yrittää piirtää jotain tai kirjoittaa jotain niin kesken kaiken huomaakin blagioivansa jotain toista ja työ tyssää siihen. Mitään oikeasti omaa ei tunnu saavan aikaiseksi ollenkaan. Puuduttavaa.
Tänään sain kuitenkin hieman jo etiäppäin tuota ikuisuus projektiani. 4kpl A2 papereista koostuva työ on aloitettu jo vuonna 2003. Vielä on huimasti tekemistä, mutta kun tunnu mitään uutta keksivän niin olen keskittynyt parantelemaan jo piirrettyjä kohtia ja täytyy myöntää että jälki on parantunut huomattavasti. Jotain hyvääkin siis.. kait.
On kuitenkin äärimmäisen turhauttavaa kun tietää mihin on ennen pystynyt ja nyt kaikki uudet ideat tuntuu olevan kuin jonkun muurin takana. Kuplassa. Näen ne hämärästi mutten saa yhteyttä. Raivostuttavaa.
Kun olin pieni kuljin pitkin peltoja, metsiä ja mantuja laulaen omia kappaleitani. Tai ei kai niitä voi sanoa edes kappaleiksi sanoa.. Lauloin mitä sylki suuhun toi ja välillä toistin jonkun pätkän kuin kertosäkeeksi jos olin keksinyt oikein hyvän kohdan. Kirjoitin tuolloin myös paljon runoja. Hyvin naiveja ja romanttisia, mutta pidin niistä silti. Pidän edelleen. Ehkä juuri siksi että ne ovat niin naiveja.. Ne kertovat kuin fantasian. Sen haavekuvan mikä minulla oli/on elämästäni. Olen aina nähnyt elämäni kuin elokuvan.
Noh niin. Kaitpa sitä voisi alkaa tekemään jotain ruokaa ja lopettaa tämän loisteliaan vlopun jälkeisen angstäilyn nyt =) Olen huono häviäjä ja kaikki hyvä loppuu aikanaan. Määräaikaista kaikki on. Palaan tähän myöhemmin.
Sunnuntaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti