9.4.2013

40. No matter how you feel, get up, dress up and show up.

 37. If we all threw our problems in a pile and saw everyone else's, we'd grab ours back.


Tänään en oikein osannut päättää mistä kirjoittaisin kunnes muistin erään tapahtuman josta tuttavani kerran kertoi. Tarina on varmaan ajan kanssa ajatuksissani muuttunut monenmoista kertaa ja olen sujutasti unohtanut kuka tuttavani aikoinaan tarinan kertoi, mutta ei anneta naisen henkilöttömyyden tai muiden yksityiskohtien nyt hämätä. Olkoon vaikka sitten tarina a la Henna.

Nainen oli asunut muutaman vuoden Italiassa ja tottakai saanut paljon paikallisia ystäviä. Hän oli kuitenkin palannut Suomeen, eronnut miehestään tässä välissä ja kasvattanut lapset aikuiseksi. Tavatessaan erään italialaisen ystävänsä, ystävä kysyi järkyttyneenä naiselta "Oletko aivan menettänyt toivosi?". Nainen oli ihmetellyt että mitä ystävä mahtoi oikein tarkoittaa.. Ystävä siis selitti "Tuon näköisenä en lähtisi edes ruokakauppaan. Ja miksi olet leikannut kauniit hiuksesi? Etkö enää edes yritä?". Italiassa etenkin juuri hiukset ovat naisen kruunu eikä lyhyitä hiuksia ole kuin lapsilla tai vanhuksilla. Enemmän kuitenkin naista jäi mietityttämään viimeinen lause 'Etkö enää edes yritä?'..  

19. Burn the candles, use the nice sheets, wear the fancy lingerie. Don't save it for a special occasion. Today is special.

En nyt sanoisi että kaikilla naisilla pitäisi olla pitkät hiukset ja että aina pitäisi olla vimpan päälle pukeutunut, mutta ystävällä oli kyllä pointti. Se että pitää huolta ja arvostaa itseään paitsi tekee hyvää koko keholle ja sielulle niin myös näkyy ulospäin. Nainen ei enää muistanut nauttia elämästä ja pitää huolta itsestään, ystävä huomasi sen. Vaikkei aina siltä tunnukaan niin anna elämälle mahdollisuus muuttua. Laittaudu ihan vain laittautumisen vuoksi! Anna joka päivälle mahdollisuus olla erilainen.

36. Get outside every day. Miracles are waiting everywhere.



9. When it comes to chocolate, resistance is futile.
Something to remember 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti