Pikkupossu seikkailee jälleen

Kyllä tuo koiran elämä on vaikiaa.. Chika täyttää tasan viikon päästä vuoden ja paljon on ollut taas ihmetyksen aiheita. Kerron aina kaikille kuinka koirani on niin hirmuisen fiksu, mutta välillä tulee sellainen olo että niin on kyllä koira kuin omistajansa ja kannattaisi siitä koiran mielettömästä älykkyydestä olla ihan hiljaa vain. 

Keväällä syntyneelle pennulle luonnollisesti tuo ensilumi oli perin jännittävä kokemus ja lumikasoissa hypittiin kengurunloikkaa kun tassut paleli eikä oikein tiennyt miten tuohon uuteen kylmään ja pöllyävään materiaaliin pitäisi reagoida. Tästä selitys myös lempinimeen rimppakinttu-hyppyrotta.. Rakkaalla lapsella monta nimeä.

Nyt keväällä onkin vallan toisenlaiset ongelmat.. Mistä löytää se viimeinen lumikasan ripe johon voi tehdä sitten tarpeensa? Tätä menoa mun täytyy lähteä hakemaan lumenkasauspaikoilta jätesäkeillä lunta ja tunkea kaikki sukulaisten pakkaset täyteen niin Chika pärjää taas talveen asti.. Ei kelpaa kurainen maa ei.

Chikallahan on myös hieno oma matkalaukku petinä, mutta miksi ihmeessä kun voi tulla myös peiton alle kylkeen kiinni köllöttämään. Täytyy myöntää että tässä asiassa Chika osasi pelata korttinsa melko hyvin. 

Alkuun hän meni suht kiltisti omalle paikalleen nukkumaan, mutta nukahtaessani kömpi sitten välittömästi viereeni nukkumaan enkä huomannut asiaa ennenkuin aamulla katsoin että ketä se sieltä peiton alta kurkkii.. Nyt olen jo niin tottunut siihen, että tuntuu pikemminkin omituiselta jos Chika ei siinä vieressä ole. Mukavampihan se aina on jonkun toisen viereen käpertyä.

Aamulla sitten usein pallo täynnä intoa leikkimässä! Siittä aamun leikkien jäljiltä otsaani komistamasta suurehkosta ja tummuvasta kuhmusta tähänkin tekstiin oikeastaan inspiraationi sain.. ei kannata puhallella tai päristellä Chikan naaman edessä, hih, tällä kertaa kolahti hyvin. Koira vain reagoinut mitenkään? Luupää mikä luupää ♥

Chikasta tullut kaikin puolin mahtava matkakumppani, hyppää itse auton takapenkille omalle paikalleen eikä vierasta bussia tai junaakaan. Lenkeilläkin köpöttelee todella nätisti vierellä, vaikka kävellessä meinaa vetää kun vauhti ei millään pienelle riitä.

Todella sosiaalinen tapaus joten vapaana voi oikeastaan kuitenkin pitää vain jos ei muita ihmisiä ole kuulo tai näkö etäisyydellä. Ihmisiä nähdessä kun tulee se käsittämätön into päälle, korvat kiinni ja laput silmillä - kohde lukittuna, rapsutukset mielessä..

Jos kuvissa näkyvä mustanruskea viirupää siis joskus hyökkää jalkoihisi - ole huoletta, tapaus on kiltti, mutta yksinkertainen. Jos haluat leikkiä niin päristele vaikka huuliasi, heiluta käsiäsi tai ole vaikka vain paikallasi. Eiköhän tuo hölömöläinen jotain siitäkin keksi.