4.4.2013

Lähtölaskenta kesälle

Nyt on sitten lähtölaskenta kesälle aloitettu! 

Aurinko on paistanut viikon verran aivan upeasti kirkkaalta taivaalta ja päivien pidentymisen alkaa vihdoin huomaamaan itsekin. Lehtien hyllyt tursuavat kauppoja -luit oikein- joissa kerrotaan uusimmista dieteistä ja milloin minkäkin julkkiksen tai saippuasarjatähden 'salaisuudet' hyvään kroppaan. Itse en varsinaisesti dieteistä juuri perusta, mutta jonkinnäköistä kohotusta oikeastaan koko elämäni kaipaisi!  

- Ensimmäinen pyöräreissu keskustaan - Check!
- Huono kunto - Check!
....Eli ainakin tälle asialle voisi alkaa pikkuhiljaa taas tekemään jotain. 

Koiran kanssa lenkkeilyt on nyt suoritettu varovaisesti hölkkäillen, tuntumaa hakien, aina vastaantulijattomuuden sen salliessa. Pikku hiljaa, piiiikku hiljaa. Ja tänään -vihdoinkin- tein itse ruokaa. Kunnon ruokaa. Oli keitettyjä pottuja, kananmunia, broileri piffejä ja jopa salaattia kastikkeineen! Delicious. Tuoreet raaka-aineet ja rehellinen kotiruoka. Nam.

Ja tätä terveellistä elämäntyyliä pitäisi sitten jotenkin vielä jaksaa pitää ylläkin.. Uskoo ken tahtoo. 

Tämän lisäksi sitten olen vähän ammattitautimaisesti alkanut katsomaan kesän meikkejä. Tänä talvena on mentykin kevyemmällä meikkivoiteella kuin yleensä ja se kestäisi melkein kesään, mutta niin se vain on että usein meikkivoiteelta kaipaa eriasioita kesällä ja talvella. Talvella käyttämä meikkivoide tuntuu herkästi kesällä liian peittävältä ja tunkkaiselta, kun taas kesän sävyttävät voiteet eivät millään tahdo riittää pitämään illuusiota punoittamattomista poskista talven viimaisessa tuulessa. Tämän kesän vahva ennakkosuosikkini on M.A.Cin Mineralize sarjan uusin tulokas. 


M.A.Cin omilla sivuilla tuotteesta sanotaan näin; 

M.A.C Mineralize Moisture SPF15 Foundation
An innovative, gorgeous new formula, full of extraordinary benefits. Its lightweight lush texture feeds skin instantly with mineral-rich nourishing hydration, all day long. The uniquely creamy fluid, ideal for dry skin, blends beautifully, providing light-to-medium buildable coverage. Features our 77-Mineral Complex including Shea Butter, emollients and conditioning extracts to keep the face soft and supple.



Aivan ensimmäisellä kerralla kun kokeilin tuotetta en ollut aivan varma siitä pidinkö lopputuloksesta. Tuote on hyvin kosteuttava ja tuntuu aivan ihanalta iholla. Peiliin katsoessa kuitenkin koko naama näytti omasta mielestä olevan kiilloltaan verrattavissa diskopalloon. Tulos oli erilainen kuin talven kuivattamat korppuiset kasvoni. Annoin kuitenkin meikkivoiteelle uuden mahdollisuuden ja onneksi näin. Tällä kertaa annoin hieman aiempaa creamimaisemman kosteusvoiteen imeytyä rauhassa ennen meikkivoiteen levittämistä ja lopputulos oli todella hyvä. Peittävyyttä pystyy lisäämään pyöritellen tarpeen vaatiessa, mutta lopputuloksesta saa myös todella keveän. Lopputulos on hyvin luonnollinen, kaunis ja heleä. Ihoa hellivistä ja hoitavista ainesosista sitten puhumattakaan.

Silmät pidetään toki auki muita vaihtoehtoja varten, mutta tämä siis tällä hetkellä ehdottomana ykkösvalintana. Seuraavaksi pitäisi sitten löytää tuuheuttava ripsiväri joka kestäisi auringon ja aurinkosuojat leviämättä tai varisematta.. Melkein alan kallistua jo kestovärjäyksen puolelle, mutta suosituksia otetaan vastaan. Onko sinulla omia kesän suosikki tuotteita?

1 kommentti:

  1. Escadan makean tuoksuiset hajuvedet tuovat minulle kesän! :)

    VastaaPoista